tiistai 22. joulukuuta 2009

Taianomaista Joulua!!

Nyt on jouluvalmistelut tehty. Itse ei onneksi tarvitse jouluruokia yms. hössöttää, kun olen menossa valmiiseen ruokapöytään mamukan joulupatojen ääreen. Pientä joulufiilistä kyllä omaankin asuntoon piti saada aikaiseksi. Olen ehdottomasti jouluihminen ja onneksi saatiin valkoinen joulu, ihanaa!! Tapojeni mukaan myös joulukoristuksissa pitää olla mukana tyttömäistä hömpsötystä ja keijuja tietenkin...




Keiju sulkelsi maljakkoon sydänvalojen kera.




 
Ruokapöydän koristuskattaus.





Ja kun en ihan joulukuusta viitsinyt hankkia, niin sypressi ajaa sen tehtävän. Ihana tuoksu siitäkin tulee ja fiilistä ennen kaikkea. Sypressi on kyllä aika juoppo... koko ajan saa olla kastelemassa. Hah, juttelinkin sille vähäsen: "Joisitkos taas vähän vettä?" Eikös kukille ja kasveille kuulu jutella, että ne kasvavat? Vähän kyllä arveluttaa, miten se pärjää nuo pyhät, kun en ole sitä kastelemassa...


Ja Santa`s Little Helper on ollut ahkerana...
 
Tämän vuoden joululahjapaperit Sinooperista ja piparminttutangot Stockmannilta.



Ja vielä lopuksi kaikille oikein hyvää ja taianomaista joulua!!!!


sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Sä näytät ihan joulukuuselta!

Sain tänään töissä tänään kommentin asustani eräältä asiakkaalta: "Sä näytät ihan joulukuuselta!" Ja ei, korvissani ei roikkunut joulukuusenkoristeita eikä mitään muutakaan vastaavaa. Vihreä väri ilmeisesti vaan tuo jouluisia asioita mieleen... etenkin näin joulun alla. Ja onhan mulla hiuksissakin vihreää mekon lisäksi.


Hei pliis, give me a break...


ja säästäkää mut näiltä kommenteilta...


Ei vaiskaan, tää oli oikeesti vaan hauska. Päivän piristys kommentti.
Tuli kyllä hymy huuleen.


Olen tottunut siihen, että välillä kommentoidaan. Ja tää oli kyllä päivän paras ja mieleenpainuvin kommentti pitkään aikaan. Siksi piti tämä päivän asu oikeen ikuistaa ja jakaa muillekin. Harvoin loukkaannun mistään asuun liittyvistä kommenteista, koska katson aina mitä päälleni puen. Ja se riittää, että olen itse asuun tyytyväinen. Mitä sitä sitten muitten kommenteista ja mielipiteistä tarvii sen enempää välittää, eikä varsinkaan loukkaantua niistä. Eli otan tämän vain kohteliaisuutena :)


Ja sitten vielä päivän pähkinä:

 
Etsi kuvasta joulukuusi!!??

maanantai 14. joulukuuta 2009

Gone with the wind

Niin tuo klassikkoelokuva tuli eilen YleTeemalta. Kyseinen pukudraama on sekä kirjana että elokuvana yksi kestosuosikeistani. Pakkohan se oli taas katsoa, tai ainakin puolella silmällä vilkuilla. Omistan kyllä dvd-boxin, jolla kyseistä pätkää lisämateriaaleineen löytyy - heh, 6.5 tunnin verran... Mutta Scarletin puvuthan ovat unohtumattomia. Ja seuraavassa muutamia omia suosikkipukujani Scarletin vaatekaapista.




 Scarlett: "Great balls of fire. Don't bother me anymore, and don't call me sugar."

 
 
Scarlett: "Rhett, Rhett... Rhett, if you go, where shall I go? What shall I do?
                    Rhett: "Frankly, my dear, I don't give a damn."

 
Scarlett: "I can't think about that right now. If I do, I'll go crazy. I'll think about that tomorrow."

 

Scarlett: "Tara! Home. I'll go home. And I'll think of some way to get him back. After all... tomorrow is another day. "
 


Mitä mieltä olette puvuista? Löytyiskö näistä pukeutumisideoita ja -inspiraatiota? Vai ovatko liian historiallisia?

torstai 3. joulukuuta 2009

Lahjapaketointia & Kitcshiä vai Ei?

Rakastan lahjapakettien tekemistä. Kaunis paketti on jo puoli lahjaa. Teen joka joulu kaikki paketoinnit samaan teemaan. Tänä jouluna hain lahjapaperit Sinooperista. Punaisia ruusuja valkoisella pohjalla ja lisäksi runsaasti lahjanauhaa. Tänään askartelin yhden paketin, joka tosin menee uudelle ylioppilaalle, ei joululahjaksi. Mutta sitten pitäisi vielä käydä ne lahjatkin hankkimassa, ettei vaan tyhjiä paketteja tarvi laittaa pukinkonttiin. Ajattelin aika paljon askarrella ja ommella itse tänä vuonna, mutta katsotaan nyt, mitä kerkiän tehdä. Kovat on ainakin suunnitelmat, toteutuksesta en tiedä sitten...


Piirsin onnittelukortin itse. Kortin aiheena on Bambi, tosin  sille ei ole mitään erikoista syytä. Bambi vain sattui tulemaan ensimmäisenä mieleeni, kun mietin mitä korttiin piiirtäisin. Ompelin paketin koristeeksi myös pienen ruusukkeen valkoisesta silkistä.


Ja sitten tämän viikon THE LÖYTÖ.

 

Kankainen kaulakoru löytyi H&M:n lasten osastolta. Se on vähän siinä ja siinä, onko se jo liiankin kitschiä. Kitschin tosin jokainen voi määritellä itse, toiselle joku on sitä ja toiselle ei. Minulla ei taida juuri mikään ylittää sitä kitschin kynnystä... hah.
KITSCH = roju ja tarkoittaa jollakin tavalla tyylittömiä tai mauttomia taide- tai koriste-esineitä tai teollisesti valmistettua rihkamaa. Kitschiksi yleensä mielletään koristetavarat ja taideteoksia muistuttavat esineet, joista henkii tekotunteellisuus, imelä koreus ja epäaitous.

 

Niin siis voitte itse tehdä päätelmät tästä korusta, onko se liian kitsch vai ei????

Ainakin se on täynnä epäaitoja tekokukkia ja imelää koreutta. Täytyy kyllä myöntää, että koru vaatii muulta asulta paljon, ei sitä ihan minkä tahansa kanssa voi yhdistää, siis ellei halua näyttää sirkuspelleltä. Tai ehkä näytänkin jo jonkun mielestä?!?

perjantai 20. marraskuuta 2009

My Alter Ego

" All it takes is faith and trust... oh! 
And something I forgot - dust!
Dust? Dust?  
Yep! Just a little bit of pixie dust."

-Peter Pan-

 


Minun Alter egoni on Helinä-keiju. Tai niinkuin kummityttöni ( Aino 3-v.) sanoo: "Heiju-keiju." Kirjailija J. M . Barrie loi alkuperäisteoksessaan Helinä-keijun vain ilmassa liikkuvaksi valoksi, mutta Disney-animaattorit loivat hahmosta keijun, jonka muodot lainattiin itseltään Marilyn Monroelta.



Helinä...


... ja Marilyn

Helinä asuu Mikä-Mikä-Maassa yhdessä Peterin ja kadonneiden poikien kanssa. Mikä-Mikä-Maassa kaikki neljä vuodenaikaa mahtuvat yhteen vuorokauteen, eikä siellä pääse vanhentumaan. Nimittäin Mikä-mikä-maassa ei kukaan vanhene päivääkään. Mikä-mikä-maahan ei pääse kuin lentämällä, eikä se onnistu ilman Helinän taikapölyä. Tarkka osoite Mikä-Mikä-Maahan on toinen tähti oikealta ja suoraan aamuun.
  
Helinä-keiju on  pippurinen, peloton ja hauskanpitoa rakastava, helposti loukkaantuva, mutta myös ripeä pyytämään anteeksi, todellinen ystävä. Itse olen aika kaukana Helinä-keijusta, sillä minähän en helposti suutahda, kun taas tuo Helinä on pippurista ja helposti leimahtavaa sorttia. Ehkä se juuri siksi onkin alter ego; haluaisin samaistua tuohon hahmoon ja olla osin sen kaltainen. Ja sekin vielä, että Mikä-Mikä-Maassa ei kukaan vanhene. Taitaa olla itsellä havaittavissa jonkinasteista pientä Peter Pan - syndroomaa. Ehkä tuolla takaraivossa alkaa jo kolkuttelemaan lähestyvät täydet vuosikymmenet... NO, ei kai sentään.


Minun rakkain turhin esineeni onkin Helinä keksipurkki, jonka käsimatkatavaroissa kerran raahasin Lontoosta. Olin silloin yön lentokentällä, ja muistan torkkuneeni penkillä Helinän sisältämä laukku tiukasti sylissä, ettei kukaan vain varasta sitä :) Mutta ehjänä sain sen perille, ja nyt se on tarkoin varjeltu aarteeni tuossa lipaston päällä.



 



"Now, think of the happiest things.
It`s the same as having wings.
Take the path that moonbeams make.
If the moon is still awake.
You`ll see him wink his eye.
You can fly! You fly! You can fly!"


-Peter Pan- 



 


torstai 5. marraskuuta 2009

Capri ja Kolibri

Uusin hömppäsarja villitykseni on Sub-tv:ltä tuleva italialainen telenovela Capri. Ihanissa ja todella kauniissa  maisemissa Caprin saarella kuvattua hömppää on mukava seurata. Sarjan myötä pääsee ihailemaan myös kauniita ja tyylikkäitä italialaisia, ja itse italiankieli! Buenissimo!! !! Se on minusta äärettömän hauskaa kuunneltavaa. Ja helposti onnistuu oppimaan ja bongaamaan samalla italiankielen sanoja, hyödyllistä oppia samalla.


 Kuva täältä
 
Kuva täältä




Sarjassa pääosaa näyttelee italialainen kaunotar Gabriella Pession. Suomen tv:ssä kyseisen näyttelijän voi bongata myös TV2:sen Kunnian hinta -sarjassa, joka myös kuuluu tv-suosikkeihini. Sekin on pukudraamaa parhaimmillaan ja kertoo vuosisadan alun Italiasta, kreiveistä ja kreivittäristä, suhteista ja niiden kiemuroista.


Kuva täältä                                            

Kuva täältä





Ja sitten muutama foto uudesta kuontalosta, kun eilen lupailin. Eli uudet hiukset tulevat tässä.

Leikkaus säilyi samantyylisenä, tosin pituutta otettiin reilusti pois. Ja hännät jäivät, kun niin itse halusin. Pituutta lähti etenkin takaa, ja niska onkin aikas lyhyt. Värit hiuksissa ovat vähän kuin kolibrilla: petroolinvihreää, tummanlilaa ja mustaa. Tuo vihreä raita saatiin niin, että ensin siihen tehtiin värinpoisto ja sen jälkeen värjättiin Stargazerin suoravärillä. Sävyn nimi oli Tropical green. Ainakin Cybershopista noita StarGazerin hiusvärejä saa tilattua.



Niin ja nyt voitte kaikki sitten todentaa, että se edellisen postauksen mekko ei tosiaan sovi näihin uusiin hiuksiin :D Pitäiskö mekko palauttaa takas kauppaan???!!??


keskiviikko 4. marraskuuta 2009

BALLET against ROCK!!!

Se on sitten sen aika, että pitää pähkäillä pikkujoulukemuihin vaatetusta, ja jos on useammat juhlat, niin eihän samalla hameella tai mekolla voi moniin juhliin mennä. Kävin jo viime viikolla hakemassa ruutukangasta puseroa varten, mutta huppista vaan ja päivät kuluivat huomaamatta. Pusero on siis edelleen kankaana... Niinpä katsoin parhaaksi käydä kuitenkin kaupoilla ja ostaa valmista.

Uudessa Ellessä näin H&M:n puuterinvärisen tyllimekon, ja kävin eilen katsomassa löytyisikö sieltä sellaista. Löytyihän se. Ja mukaan lähti myös hulppea sulkakoristeinen vaaleanpunainen hiuspanta. Asu on ihana, ja tykkään siitä, mutta sitten iso MUTTA... Kävin tänään kampaajalla. Ja uudet hiukset eivät sovi asuun, ei sitten tipan tippaa :)

Uusi tukka on ROCK, ja siinä on kolmea väriä; tummanlilaa, petroolinsävyistä vihreää ja mustaa. Ja se on tyylillisesti kyllä niin rock, että tuollainen ballerinamekko jää ihan varjoksi. Ja se sulkapanta näyttää nyt ihan naurettavalta mun päässä, vaikka kaunis onkin. Täytyy nyt lauantaiksi jotain muuta keksiä ja lähteä uusille mekko-ostoksille!




Tässä se Ellestä bongattu mekko.



Ja hieno sulkakoristeinen hiuspanta.





Kävin muuten tänään elämäni ensimmäisellä Pilates-tunnilla. Hmm, ja sain kehuja opettajalta liikkuvuudestani... Hah, mikä vitsi. Oikeestihan olen kankea kuin se kuuluisa sahapukki. Pistetään nämä kehut siis aloittelijan tuuriin luettaviksi. Mutta muuten tykkäsin kyllä tunnista - tunti vatsalihas/korsettitreenausta - kyllä poltteli vatsalihaksia.

Niin ja päivän opetus on siis se, että älä suunnittele tärkeiden menojen asuja, jos meinaat seuraavana päivänä käydä kampaajalla, ja vetää koko hiustyylin uusiksi :D
Koitan huomenna saada muutaman kuvan uusista hiuksista.
Niin, jos saan sen ite laitettua, kun mun suoristusrautakin sano
sopparinsa irti... <----- HUOM. Joulupukki!!!!  Uusi suoristusrauta ois ihana <3 <3 <3

perjantai 30. lokakuuta 2009

Cos I`m cooler than the red dress!



Ensilumi leijaili tänään illansuussa Tampereelle.


"Eräänä aamuna, kun Illusia oli käynyt ulkona, hän palasi kiiruusti majaan. Pessi nukkui vielä.
- Herää jo, herää jo, huusi Illusia hänelle.
Pessi heräsi unisena.
- Tule kiiruusti ulos, sanoi Illusia hänelle. Taivaasta putoaa höyheniä.
- Eivät ne ole höyheniä. Siellä sataa lunta, virkkoi Pessi."

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia




 


Viimeisin alebongaus H&M:sta on tämä punainen samettimekko. Tätä ajattelin tuleviin pikkujouluihin, vähän erinäköisillä asusteilla tietysti. Rusettivyö löytyi kesäiseltä Riikan matkalta.









perjantai 23. lokakuuta 2009

Pinkkiä Postia!

Ensimmäinen aleksanterinleivos

Sinä arasti painoit hampaat
sen unelmakreemiriitteeseen.
ja näit sokerikukkulan laelta
nuo arkiset ihmislampaat.
Oi huimaus vaaleanpunainen!
Oi tunnelma kaikkivoipainen!
Sinä kukkulan kuningattarena
hallitsit koko maailmaa!

Ensimmäistä aleksanterinleivosta
et enää ikinä maistaa saa.

Satu Koskimies: Kaikukoppa, 1995



Kuva täältä


Pukeudu Pinkkiin -päivän kunniaksi vaaleanpunainen postaus.
Myös päivän asuksi löytyi jotain pinkkiä. Ja kunnon ruusuke vielä rinnukseen, niin taittui Pinkki Päivä tyylillä.




Tampereella alkoivat tänään Valoviikot. Kerkesin jo ihmetellä, mitä pauketta ulkoa kuuluu. No sehän oli sitten ilotulitus. Omat ikkunat on ihan väärään ilmansuuntaan, mutta vastapäisen talon ikkunasta näin muutaman heijastuksen tulitteista. Pieni harmitus, kun tuli missattua. Olisi ollut ihan mukava käydä tuossa kaupungilla sen verran pyörähtämässä ja katselemassa. No josko sitten itsenäisyyspäivänä...





Vähän tylsä postaus, väsyttää. Lisää hyviä aiheita on kyllä kehitteillä :)

maanantai 19. lokakuuta 2009

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty?
Ruusuista, minttusuklaasta, ruseteista ja kissakengistä.
Niistä on pienet tytöt tehty.

Inspiraatio tähän viikonlopun asuun tuli siis ruusuista ja minttusuklaasta. Loistava väriyhdistelmä tuo tumma suklaanruskea ja mintunvihreä. Olen täysin ihastunut noihin haaleisiin vaaleisiin puuterisävyihin ja vedenvihreään, mitä tällä hetkellä löytyy kaupoista. Lauantaina oli siis yhdet tuparijuhlat, joihin sitten piti illassa uusi mekko äkkiä pyörättää. Ja eikun pe-iltana töitten jälkeen kangaskauppaan ja puolilta öin oli sitten valmista ja tämän näköistä tuotosta.




Vähän minimittainen siitä tuli... Palakorista löysin kankaan ja sitä oli hieman niukasti, mutta riitti kuitenkin. Mintunvihreät hiusruusukkeet ja ruskeat säärystimet H&Msta.

Ja kissakengät mahtava alelaari-löytö muistaakseni Andiamosta joskus neljä vuotta sitten?



Niin ja posti toi tänään ilmasia elokuvalippuja, ihanaa!!! Tai siis arvonnasta voitin kumisaappaat ja niinkuin bonuksena palkinnon mukana tuli vielä elokuvalippuja. Mitähän sitä lähtisi katsomaan...?