maanantai 15. maaliskuuta 2010

Lapsuus katoaa, mutta ei koskaan lapsi.


"Sillä silmät vielä loistaa
sen suu nauraa eikä sillä
ole vielä pettymyksen pahaa makua suussa.
Sillä on sateenkaari ja kesän kirkkaus.
Sillä on kevätaurinko
ja pisamat.
Se tekee tuulesta
ystävän itselleen
ja sen lapsen mieli
antaa anteeksi.
Sillä on vielä unelmat
hyvästä huomisesta.
Sillä on kaikki,
muttei silti mitään."

Päivi Setälä: Mistä on pienet tytöt tehty, mistä tyttöjen äidit?

Oli hankittava ihan omaksi tämä H&M:n Sonja Rykiel malliston punapäinen mollamaija, kun se oli niin söpö. Sydänsuu, raitamekko ja takkutukka. Mollikselta uupuu vielä nimi. En keksinyt sopivaa vielä. Sen sijaan kidutin sitä heti roikotttamalla jaloista. Mutta Mollis osoittautui aika kuvaukselliseksi, vai mitä mieltä olette?

Viime viikonloppuna juhlin ystävän 30-vuotis syntymäpäiviä. Kemut olivat rauhalliset muutaman hyvän ystävän kesken juhlitut. Hyvää ruokaa, elokuva ja yhdessäoloa. Mukava ilta kaikenkaikkiaan.Tänä vuonna taitaa sitten noita pyöreiden lukemien kemuja olla tulossa yks sun toinen viikonloppu. Omatkin juhlat ovat kovaa kyytiä suunnitteilla.Mutta hauskaahan se on aina ystävien kesken juhlia, kun on juhlan aihetta.

Syötiin Ben&Jerrys jädee jälkkäriksi American Dinersissa. NAms.

Ja synttärikortinkin askartelin paskartelin itse. Helppo, nopea ja näyttävä kortti syntyy helposti muotikuvasta, silkkipaperista ja pikkutilpehööreistä. Konsti on hyväksi havaittu, sillä aina ei kerkiä tai jaksa itse alkaa piirtämään korttia, ja tällä reseptillä saa tehtyä mielestäni kivan lopputuloksen suht lyhyessä ajassa.

 Eli ensin valkataan sopiva kuva lehdestä: sopivat värit kuvassa ja kuvan mallin asennoon pitää olla sellainen, että jonkun osan vaatteista voi toteuttaa silkkipaperista. Voi toki käyttää kangastakin sillkipaperin sijaan. Sitten tehdään saksilla viilto siihen kohtaan korttia, mihin sillkipaparivaate tulee. Tässä tapauksessa siis vyötärölle. Silkkipaperi ujutetaan viillosta nurjalle puolelle ja teipataan sinne kiinni. Silkkipaperi on helposti muotoiltavissa ja rypistettävissä haluaamaasi muotoon. Lopuksi lisäsin vielä somistuksia aaltopahvista, satiininauhoista ja kukkanapista. Leikkaan muuten aina vaatteista ne henkereita varten olevat satiininauhapätkät pois, ja laitan ne talteen juuri tällaista askartelua varten. Mutta mä oonkin PikkuHamsteri, ja säästän vaikkajamitä...