perjantai 30. lokakuuta 2009

Cos I`m cooler than the red dress!



Ensilumi leijaili tänään illansuussa Tampereelle.


"Eräänä aamuna, kun Illusia oli käynyt ulkona, hän palasi kiiruusti majaan. Pessi nukkui vielä.
- Herää jo, herää jo, huusi Illusia hänelle.
Pessi heräsi unisena.
- Tule kiiruusti ulos, sanoi Illusia hänelle. Taivaasta putoaa höyheniä.
- Eivät ne ole höyheniä. Siellä sataa lunta, virkkoi Pessi."

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia




 


Viimeisin alebongaus H&M:sta on tämä punainen samettimekko. Tätä ajattelin tuleviin pikkujouluihin, vähän erinäköisillä asusteilla tietysti. Rusettivyö löytyi kesäiseltä Riikan matkalta.









perjantai 23. lokakuuta 2009

Pinkkiä Postia!

Ensimmäinen aleksanterinleivos

Sinä arasti painoit hampaat
sen unelmakreemiriitteeseen.
ja näit sokerikukkulan laelta
nuo arkiset ihmislampaat.
Oi huimaus vaaleanpunainen!
Oi tunnelma kaikkivoipainen!
Sinä kukkulan kuningattarena
hallitsit koko maailmaa!

Ensimmäistä aleksanterinleivosta
et enää ikinä maistaa saa.

Satu Koskimies: Kaikukoppa, 1995



Kuva täältä


Pukeudu Pinkkiin -päivän kunniaksi vaaleanpunainen postaus.
Myös päivän asuksi löytyi jotain pinkkiä. Ja kunnon ruusuke vielä rinnukseen, niin taittui Pinkki Päivä tyylillä.




Tampereella alkoivat tänään Valoviikot. Kerkesin jo ihmetellä, mitä pauketta ulkoa kuuluu. No sehän oli sitten ilotulitus. Omat ikkunat on ihan väärään ilmansuuntaan, mutta vastapäisen talon ikkunasta näin muutaman heijastuksen tulitteista. Pieni harmitus, kun tuli missattua. Olisi ollut ihan mukava käydä tuossa kaupungilla sen verran pyörähtämässä ja katselemassa. No josko sitten itsenäisyyspäivänä...





Vähän tylsä postaus, väsyttää. Lisää hyviä aiheita on kyllä kehitteillä :)

maanantai 19. lokakuuta 2009

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty?
Ruusuista, minttusuklaasta, ruseteista ja kissakengistä.
Niistä on pienet tytöt tehty.

Inspiraatio tähän viikonlopun asuun tuli siis ruusuista ja minttusuklaasta. Loistava väriyhdistelmä tuo tumma suklaanruskea ja mintunvihreä. Olen täysin ihastunut noihin haaleisiin vaaleisiin puuterisävyihin ja vedenvihreään, mitä tällä hetkellä löytyy kaupoista. Lauantaina oli siis yhdet tuparijuhlat, joihin sitten piti illassa uusi mekko äkkiä pyörättää. Ja eikun pe-iltana töitten jälkeen kangaskauppaan ja puolilta öin oli sitten valmista ja tämän näköistä tuotosta.




Vähän minimittainen siitä tuli... Palakorista löysin kankaan ja sitä oli hieman niukasti, mutta riitti kuitenkin. Mintunvihreät hiusruusukkeet ja ruskeat säärystimet H&Msta.

Ja kissakengät mahtava alelaari-löytö muistaakseni Andiamosta joskus neljä vuotta sitten?



Niin ja posti toi tänään ilmasia elokuvalippuja, ihanaa!!! Tai siis arvonnasta voitin kumisaappaat ja niinkuin bonuksena palkinnon mukana tuli vielä elokuvalippuja. Mitähän sitä lähtisi katsomaan...?

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Oma apinakerroin

Tässä kuva päivän asusta ja tästä kuvasta huomasin taas, kuinka suhteettoman pitkät kädet omistan verrattuna omaan pituuteeni (163,5 cm) nähden. Tosin kuvakulmakin ehkä hieman hämää, ainakin toivon niin...


Joskus siskon kanssa mittasimme omat apinakertoimemme, eli mitta otetaan sormen päästä toisen sormen päähän saakka, kun kädet ovat sivuille levitettynä. Tämä pituusmitta on suurimmalla osalla ihmisiä sama kuin heidän pituutensa tai +/-1cm. Ja apinakerroin määräytyy sitten sen mukaan. Niin no, oma apinakertoimeni oli sitten muistaakseni 7,5cm... Ja sen kyllä vaatteita ostaessa huomaa, että hihat tuppaavat olemaan lyhkäisiä. Tästä ehkä johtuu, että helposti sitten ryttään aina hihat 3/4-pituisiksi, kun jäävät vähän hölmösti pariaa senttiä ranteesta vajaaksi.

Mikäs teidän apinakerroin on, vai olenko yksin :D  ??????



Tästäkin kuvasta huomasin, että taas on hihat rullalla. Pitäisi ehkä alkaa kiinnittämään huomiota tähän vikaan, ja alkaa kiskoa hihoja alas. Tuon mohairneuleen onnistuin kaivamaan jostain kaapin kätköistä. Olin katsellut kaupassa yhtä vastaavaa neuletta, mutta tällä hetkellä ei oikein ollut varaa ostaa sitä, niin katsos kummaa, kun viitsi taas vähän kaivella kaappeja ja totesin, ettei uutta nyt sitten tähän hätään tarvitakkaan.



Tänään oli vapaapäivä ja kävin porukoilla, koska ihana kummityttö oli siellä mummulassa hoidossa. Tarkoitus oli kuvailla kummitytön leikkimökissä kahvikestit Hassun Hatuntekijän tyyliin, mutta kummityttöä ei tänään kuvailut oikein kiinnostaneet ja tylsä kameran kanssa häärivä täti sai leikkimökkiin porttikiellon. Jouduin sitten tyytymään paparazzailuun mökin ulkopuolella :D




tiistai 13. lokakuuta 2009

Bad Habits

"Olipa kerran tyttö, jonka vaatteet olivat illalla huiskin haiskin ja aamulla sikin sokin.
Kun Nukku-Matti kulki niiden ohitse hän huokasi ja sanoi: Siinä ne taas ovat, Mekko Mykkyrä, Paita Pakkura, Pöksyt Pökkyrät, Liivit Lituskat, Kengät Kolin-Kolin ja Myssy Missä-Milloinkin."
-Lastenloru-

Hyvät tavat ja huonot tavat. Käsi pystyyn kenen huono tapa on jättää aina päivän vaatteet tuolille, lattialle, sohvan nojalle jne. pinoon päivän päätteeksi.

No minun ainakin.

Ja joka päivä eri vaatteet. Kuluu viikko, ehkä kaksi ja pino on muuttunut vaatevuoreksi, jonka setvimiseen muutama tovi sitten vierähtää. Lajittelen vaatevuoren kasoiksi: pyykkiin, henkarille, viikataan hyllylle. Pahimmillaan nämä vuoret sitten kertyvät pyykkikoriin ja vaatehuoneeseen, koska vaatehuoneen hyllyt ovat niin täynnä ja sekaisin, että pinot eivät mahdu enään hyllylle. Niinpä lasken ne vaatehuoneen lattialle odottaman hetkeä, kun saan aikaiseksi siivota hyllyt.

Lopputuloksena on vaatevuoristo vaatehuoneen lattialla sekä ylitsepursuava pyykkikori. Pyykkiäkin pesen ihan liian harvoin, kun vaatteita on niin paljon, etteivät ne lopu kaapista kesken. Kun pyykkikori on repeämispisteessä, uhraan vapaapäivän pyykinpesun alttarille ja kone pyörii kerran, kaksi, kolme koneellista. Niin ja kyllä siinä vaatehuollossa sitten melkein koko päivän saa kulutettua, jos laskee vielä silityspuuhat siihen päälle.

Olisikohan ratkaisu tähän haaveideni walk-in-closet? Ainakin sellainen olisi ihana omistaa.

















Muuten ihania sisustustukuvia ja sisustusideoita kannattaa käydä katsomassa täältä
http://www.decorpad.com/index.htm



Mutta ne huonot tavat... muuttuisivatko ne kuitenkaan mihinkään uuden vaatehuoneen myötä. Niin, epäilen vahvasti. Mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi :)


Tässä Paris Hiltonin vaatehuoneen väriskaalaa. Muistuttaa hieman oman vaatehuoneeni värikylläisyyttä. Eli siellä näyttää suurinpiirtein siltä, että sateenkaari olisi räjähtänyt siellä. Mitään muuta yhteistä ei sitten löydykään, ihme :D Ikuisuusprojektini on tosin järjestää vaatteet väreittäin hyllyille. Pitääköhän luvata oikein postaus siitä aiheesta, jos sen joskus saan toteutettua...?





P.S. I Love My Clothes <3 <3 <3 And Maybe My Bad Habits Too <3

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Metsään oli tullut jo syys...



 "Sitten eräänä aamuna maa ja kasvit olivat kuin siveltyjä hopeapölyllä. Yöllä oli ollut pakkanen. Koivut kävivät keltaisiksi, pihlajat keltaisen ja punaisen kirjaviksi,
vaahterat punaisiksi.
- Puut ovat puhjenneet kukkaan, riemuitsi Illusia.
- Eivät ne ole kukkasia. Puiden lehdet ovat paleltuneet,
selitti Pessi.
- Ovatko lehdet kuolleet?
- Ovat, vastasi Pessi.
- Kuolemahan on kaunis, sanoi Illusia hiljaa.
- Ehkä se on kaunis, sanoi Pessi."

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

 






Citytytön syksyinen sieniretki. Onneksi oli loisto-opas mukana. Löytyi hyvä sienisaalis ja varmuudella syötäväksi kelpaavaa tavaraa. Pikku Biitti koiruli oli mukana touhuissa. Mukava ja tavanomaisesta poikkeava sunnuntai. Ehkä vähän vilu tuli, vaikka muka olin pukeutunut lämpimästi. Kaverini mukaan olin asullani varmistanut, että minua ei ainakaan ammuta metsässä hirvenä :D





Kangasalan kunnailla, Haralanharjun näkötornilla.

Luonnonkauniilla paikalla on merkityksensä historiassa: mäeltä aukeavat maisemat innoittivat kirjailija Zacharias Topeliuksen kirjoittamaan laulun Kesäpäivä Kangasalla 1800-luvun puolivälissä. Tuolloin Haralanharjulla ei ollut vielä minkäänlaista tornia.
 Haralanharjun näkötorni Kangasalan Suinulassa on rakennettu kolmeen kertaan. Ensimmäinen torni rakennettiin jo 1890-luvulla, mutta se tuhoutui tulipalossa 1922. Uusi 20-metrinen torni valmistui juhannukseksi 1932, joka peruskorjattiin vuonna 2003. Torni tuhoutui uudelleen palossa 2007. Nykyisen näkötornin avajaisia vietettiin kesän 2009 alussa.

 
 Mahtava suppilovahverosaalis!



Biitti ja Biitin Mami.


lauantai 10. lokakuuta 2009

Runotyttö


Lauantai. Ihana aurinkoinen kirpsakka keli ja hyvä mieli.

Tämän päivän asun inspiraationa katkelma Katri Valan Unikot -runosta.





"Yöllä on varmaan joku jumala
kulkenut puutarhassani:
kaikki unikot ovat auenneet.
Tuskin uskallan astua ulos,
pelkään palavani pienissä liekeissä."















Onko kukaan muuten lukunut Pieni Runotyttö-kirjoja? Minä olen, ja osaksi niitten innoittamana tahdoin lapsena kirjailijaksi. Tarpeeksi kauan kinuttuani, sain jopa kirjoituskoneen 10-vuotis synttärilahjaksi. Hah, kuulostaa jo nyt niin antiikkiselta, mutta ei silloin tavallisilla tallaajilla ollut tietokoneita. Mutta kyllä se sitten jossain vaiheessa valkeni, että ei taida lahjat ihan kirjailijaksi asti riittää. Rakastan kyllä lukemista ja runoja edelleen. Hyviä kirjasuosituksia otetaan vastaan...kun olen vähän laiska etsimään itse kirjastosta luettavaa.

torstai 8. lokakuuta 2009

Voihan Ruusuke!

Asusteista hullaannuttavin - ihanat ihanat asusteruusukkeet. Olen aivan hullaantunut moisiin söpistyksiin. Niillä saa asuun kuin asuun tyttömäisyyttä.




Näistä kaupan valmiista ruusukkeista heräsi idea väsäillä omanlaisia ruusukkeita. Satuin löytämään kangaskätköistäni erikoista kyyhkyskuvioista kangasta, josta aloin leikkaamalla irroittaa kuvioita erikseen. Tuin palaset paksulla huopaliimakankaalla ja sain uuden idean tehdä ruusukkeista kolmiulotteisia. Tiedättehän siihen tyyliin, kuin esimerkiksi onnittelukortteja tehdään: samaa kuviota leikataan pienenpänä ja pienenpänä moneen kerrokseen, jolloin lopputulos on kolmiulotteinen.


Kangasta ja ensimmäinen kokeilukappale.


Kehittelin hieman käyttökohteita. Puseron koristeena...


..tai jonkinlaista vyötsydeemiä. Miltäs näyttää?


Eli jatkokehittelyä hieman vaatii... Eräs kaverini odottaa innolla, että loihdin tuosta kyyhkysmekon, jolla lohkeaa baarissa: KurKURkur...kujertaa...
pikku kyyhkynen.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Alku

No niin. Kerrankin on aikaa tutustua bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan. Olen ollut koko viikon kipeänä, ja tylsää, kun oli, sain kipinän alkaa askartelemaan tätä omaa blogia. Pää on täynnä ideoita, mutta alku on vähän hankalaa.

Olen myös kerinnyt sairaslomallani puuhailemaan ompelusten kanssa. Ja suunnitellut tulevia ompeluprojekteja; kummitytölle juhlamekkosta, yo-mekkoa sekä tietysti omia suunnitelmia pitäisi joskus saada valmiiksi asti. Kumma kyllä nuo itselle tulevat jäävät aina viimeiseksi... Asiakkaat ensin.

Piirtelin huvikseni muutamia luonnoksia vaatteista, jollaisia haluaisin täksi syksyksi vielä toteuttaa. Nähtäväksi jää kuinka edistyvät, nooh muutamat kaavat kerkesin tänään jo piirustella valmiiksi. Ompeluinspiraatiota odotellessa...



Tässä niitä raapustuksia.


Kummitytölle on valmistumassa tämännäköistä samettimekkoa syksyksi.