lauantai 27. maaliskuuta 2010

Totoroo!!!!

Kummitytölläni on parhaat jutut ikinä. Jokin aika sitten hän höpötteli äidilleen: "Tädillä oli sellanen saparo. Sillä oli isot hampaat ja pitkät kynnet."  Sitten minulta kysyttiin, että mahdanko tietää, mikä saparo on kyseessä. SA-PA-RO?? Kyllä raksutti ihan tyhjää hetken ennenkuin minua valaistiin asiassa, että nyt puhuttiinkin Saparon sijaan Totorosta, eli Ghibli Studiotten piirretystä, jonka kummityttö katseli täällä DVD:ltä. Kyllähän noissa sanoissa aika sama soundi on, kieltämättä :D



Viime viikonloppuna kummityttö kävi taas kylässä ja Totoro oli ehdottomasti nähtävä. Äitinsä oli kysynyt häneltä, että lähdetkö kummitädin luo kylään ja vastaus oli kuulunut: "Joo, tulen katsomaan Totoroa. Odota hetki pakkaan laukkuni."No, pieneen Nalle Puh-käsilaukkuun oli pakattu pikkuautoja, huulikiiltoa ja marakassi. Ilmeisesti hienolla neidillä pitää aina olla huulikiillot mukana.


Nyt kummityttökin tietää niinkuin Totoron pikku Meikin, että mustapalleroita ei tarvitse pelätä, sillä ne eivät tee mitään, ne vain ovat.

Ja nyt tämä tyttö ryhdistäytyy ja ottaa suunnan tanssitunnille monen kuukauden tauon jälkeen. Kyllä on reipasta. Ja sen jälkeen taidan piipahtaa kaupungilla, sillä Kapp Ahl mainostaa farkkukampanjassaan Macig-farkkuja, joiden suorastaan luvataan tekevän ihmeitä: litistää vatsaa ja nostaa pakaroita. Tämähän on siis ihan pakko käydä itse todentamassa sovituskopissa. Mahtaako mainoksesssa olla mitään perää vai vain tyhjiä lupauksia.. Lisää raporttia luvassa aiheesta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti